“One dollar. Only one dollar.”

Ankor Wat, yksi maailman ihmeistä

Ankor Wat, yksi maailman ihmeistä

image imageBankokista matka jatkui kohti Kambodzaa. Bussilipun varaamisessa puhelimitse auttoi ystävällinen hotelliväki. Thaita puhuva ostaja auttaa usein saamaan edullisemman hinnan. Liput pystyi maksamaan missä vain 7-elevenissä. Vain yksi bussilinja ajaa samalla bussilla rajan yli. Liput ovat kohtuu hintavat (koko perheeltä reilu 3000 Bahtia), mutta bussi mukava ja henkilökunta avuliasta. Matka kesti rajanylityksineen melkein kymmenen tuntia. Lisäksi matka hotellilta bussiasemalle kesti reilun tunnin.

Kambodzan raja oli jo elämys. Thaimaan puolella kyltit olivat selkeät, mutta Kambodzan puolella tulvi erilaiset kaupustelijat, mutta epäselväksi jäi, missä passit ja e-visat tarkastettiin. Lopulta löytyi pieni, matala rakennus, joka tulvi ihmisiä. Prosessi oli kuitenkin yllättävän suoraviivainen. Kukaan viranomaisista ei pyytänyt edes lisärahaa, eikä “VIP-palveluita” tarjottu. Kokonaisuudessaan bussimatka kesti reilu yhdeksän tuntia.

Haastetta matkaan tuli sitten toisaalta. Jo kukon laulun aikaan aamupalalla ensimmäinen lapsi oksensi. Toisen vuoro oli sitten bussissa. Onneksi tämä vatsapöpö päästi näin vähällä. Diabeetikolle mahasta ylösnouseva ruoka asettaa erityishaasteita. Insuliiniannos on kuitenkin pistetty koko annokselle. Lisäksi sairaana insuliini ei yleensä toimi normaalisti ja elimistö kerää itseensä rasvanpoltosta syntyneitä ketoaineita ja pahimmillaan vie sairaalaan, jossa ketoaineita koitetaan laskea. Tässäkin suhteessa selvisimme säikähdyksellä. Verensokeri säilyi normaaleissa rajoissa.

Ensimmäinen päivä Siem Reapissa käytettiin tutustuessa Ankorin muinaisiin temppeleihin. Lasten kanssa kuumana päivänä rajasimme tutkimusretkemme, mutta halukkaalle 1100- luvulla rakennettuja temppeleitä ja pääkaupungin raunioita on paljon.

Kävimme aamupäivällä maailman suurimmassa temppelissä Ankor Watissa, joka on yksi maailman ihmeistä. Iltapäivällä suuntasimme Indiana Jonesin jalanjäljissä Ankor Thomiin, jossa viidakko on vallannut temppelien raunioita. Viidakkorauniot olivat erikoisuudessaan päivän mielenkiintoisinta nähtävää. Retken lopuksi Tuk-Tuk-kuskimme kierrätti meitä vielä Khmerien muinaisessa pääkaupungissa.

Siem Reap elää turismista ja turistien rahoja kalastelee valtava joukko erilaisia myyjiä. Etenkin Ankor Thomin portilla oli paljon lapsimyyjiä, jotka hokevat englannksi “only one dollar, one dollar”. Toiset ojentelevat leluja, toiset matkamuistoja, vesipulloja, viuhkoja… Erään lapsilauman kanssa rupesimne juttusille. Kerron, että emme osta mitään, koska haluamme lasten käyvän koulua. Yksi 13-vuotias tyttö puhui melko sujuvaa englantia ja kertoo opiskelevansa 6. luokalla, mutta juuri nyt on “public holiday”. (Kouluissa toki on matkan varrella näkynyt lapsia).

Myöhemminkin kaikki tuntuu olevan kaupan yhdellä yhdysvaltain dollarilla (joka on rielin ohella käypää valuuttaa Kambodzassa). Varmaan ajattelevat, että se on sopivan pieni pyöreä raha länsimaalaisille. Kambodzalaiselle se on suuri raha. Melkein puolet keskimääräisestä päiväpalkasta. Ei siis ihme, että lapset ovat koulun sijasta myymässä krääsää dollarilla. Lapsilta ei saa kuitenkaan missään nimessä ostaa mitään. Lapsia autetaan parhaiten tekemällä ostoksia lapsia avustavien järjestöjen kaupoissa tai tekemällä lahjoituksia.

Seuraava päivä sujuu uima-altaalla rentoillen. Hotelli osoittautuu varsinaiseksi helmeksi ja varaamme lisäöitä. Jälleen kerran huokeimmat hinnat löytyvät netistä. Tosin hidas nettiyhteys asettaa melkoisia haasteita. Tutustemme Siem Reapin kaupunkiin, joka osoittautuu idylliseksi. Keskusta on ylllättävän siisti ja siellä on paljon mukavia edullisia ravintoloita.

Kuten temppeleillä, niin myös Siem Reapissa lapsilauma ympäröi valkoihoista. Keskustassa juttuna on jo Lonely Planetinkin kansiin päässyt maitohuijaus. Länsimaalaisia pyydetään ostamaan vauvalle apteekista maitojauhetta, toki kalleinta tuontimerkkiä. Paketti kuitenkin myöhemmin palautetaan apteekkiin ja osa rahoista saadaan takaisin. Vauvojen maitojauheet maksavat 5-10 dollaria, joten jo pari onnistunutta huijausta/ viikko saattaa tuottaa enemmän kuin toisen vanhemman työ.

Ensimmäisenä jaloissa on pyörimässä n. 6-vuotias poika. Ehkä vähän iso pakolliselle vauvojen maitoannokselle? Seuraavana ympärillä on kaksi teinityttöä, joilla on selässään alle vuoden ikäiset lapset. Hassulta tuntuu, että kaikki hokee samaa jo kirjankin kansiin päätynyttä huijausta. Rupeaa ärsyttämään ja tekee mieli tarjota “sitä parasta maitoa” vauvoille, mutta kuten muuallakin Aasiassa on tärkeää antaa toisen säilyttää kasvonsa, joten yritämme kohteliaasti poikkelehtia pois paikalta.

Seuraavana päivänä saavuttuamme Tuk-Tukilla kaupunkiin sama 6-vuotias on onnistunut saamaan pari skottilaista (?) miestä vakuuttuneeksi maitojauheen tärkeydestä. Vedän toista miestä hihasta ja kerron huijauksesta. Poika hermostuu tästä ja tulee myöhemmin kujalla lyömään, onneksi 6-vuotiaan voimilla.

Uima-allasrentoilun ja kaupunkikävelyiden lisäksi täydennämme valuuttavarastoa ja hankimme bussiliput Phohn Pheniin. Bussilippujen osto sujuu sutjakkaasti, mutta luottokortti ja automaatti eivät toimi yhdessä. Hieman iskee jo hätä, kun kukkarossa on enää alle 20 dollaria. Automaatin vaihto onneksi pelastaa ongelmalta. Rahojen kanssa pelaaminen on muutenkin vähän haastavaa. Luottokortit käyvät vain Resorteissa ja bussiyhtiössä. Nelihenkisellä perheellä kuluu käteistä ruokaan melkoisesti, mutta mukana ei kannattaisi kantaa sellaista rahasummaa, jonka varastaminen harmittaisi liikaa. Lisäksi poliisi on Kambodzassa hyvin korruptoitunut, joten länsimaalaisen ei kannata odottaa palvelua ilman voitelua.

Seuraavaksi suuntaamme siis Phohn Pheniin, Kanbodzan pääkaupunkiin.

Kategoria(t): Aasia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.