Thaimaan ruoka yllätti monipuolisuudellaan

Puikot pysyy kädessä

Puikot pysyy kädessä

Tytöille on maistunut hyvin thairuoka, mutta pitihän se paikallinen mäkki testata.

Tytöille on maistunut hyvin thairuoka, mutta pitihän se paikallinen mäkki testata.

Ensinnäkin ruoka Thaimaassa on edelleen yhtä hyvää kuin muistin. Ruoka on heikohkosta eurosta ja isosta länkkärimäärästä huolimatta Koh Samuilla edullista suomalaisessa mittapuussa. Pääruuan saa noin neljällä eurolla. Monissa kalliimmissa paikoissa ei saa sen parempaa ruokaa, vaan ainoastaan valkoiset pöytäliinat, kankaiset lautasliinat ja tarjoilijan täyttämään lasit. Eri asia on sitten Bankok, josta löytyy oikeasti hyviä ravintoloita kaikissa hintaryhmissä. Koh Samuin Lamai Beachillä on runsas määrä ravintoloita, mutta kaikilla tuntuu olevan lähes sama ruokalista, joten annosvaihtoehdot on kohtuullisen niukat.

Aluksi ajatelimme, että ruokailut tuottavat haasteita matkalla. Lapsilla on oma makunsa ja helposti ennakkoluuloja ja me aikuiset mielellämme söisimme jotain paikallista ruokaa. Sitten on vielä allergiat, joista Aasiassa vaikeimmat on korianteri ja pähkinä. Etukäteen tuli luettua myös, kuinka Thaimaalaiset makeat kastikkeet on mahdottomia hiilarilaskettavia.

Ainakin tähän saakka kaikki pelot on osoittautuneet turhiksi. Lomakohteiden monissa Thai-paikoissa on listalla on myös lapsille maistuvaa pastaa ja pitsaa. Meidän lapset ovat kuitenkin yllättäneet positiivisesti syömällä vain paikallisia ruokia. Lautaselle ei jää kuin ehkä osa sipuleista ja sienistä. Vaikka kookoscurryt ovat yleisiä, niin myös ruokaa ilman korianteria löytyy.

Hiilarilaskut ovat sujuneet hyvin. Maistellaan kastiketta ja heitetään hihasta jotain 0-10 välistä vähän makeudesta ja määrästä riippuen. Riisi tuodaan yleensä erikseen, joten se arvioidaan deseissä. Meillä on myös pieni vaaka mukana, jota ollaan käytetty vaan aamupalan hedelmälautasen hiilarilaskuissa.

Ainoa “haaste” ruuassa on, että annokset ovat selkeästi mitoitettu pienille thaimaalaisille. Aikuisille tahtoo jäädä nälkä, vaikka harrastaisi niin trendikästä sosiaalista syömistä lasten kanssa. (Lapsuudessa sitä kutsuttiin lasten jämien syömiseksi). Etenkin kävelypainotteisen päivän päätteeksi tarvitaan useampia alku- tai pääruokia. Jälkiruokia ollaan otettu vain kerran. Kahdeksan viikon lomalla ei diabeetikkoperhe (tai muukaan lapsiperhe) voi syödä joka päivä, kuten “lomalla”. Toinen hyvä vaihtoehto on käyttää sevenelevenin palveluita lasten nukahdettua.

Toinen, varmasti aika vauvakohtainen haaste on 6 kuukauden ikäisen tylsistyminen ravintolahetkissä. Tää varmaan tottuu kahdeksassa viikossa? Yleensä on tyytyväinen paikallaan noin 10 minuuttia, joten tytön kanssa pitää kävellä ruokaa odotellessa ja yleensä ruoka syödään loppuun “kahdessa vuorossa”. Sitä istumaan oppimista odotellessa.

Kategoria(t): Aasia, Diabetes, Lapset, Thaimaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Thaimaan ruoka yllätti monipuolisuudellaan

  1. Krisse sanoo:

    WoW. Rohkeaa ja reipasta toimintaa! Itse en ole vielä uskaltanut lähteä diabeetikon (teini) kanssa reissuun Aasiaan. Riski vatsatauteihin on huikea, eikä paikalliset välttämättä osaa hoitaa hommaa toivotulla/osaavalla tavalla edes sairaalassa. Yksikin kunnon vatsatauti voi viedä diabeetikon hengen.

    Onko teillä “sääntöjä”/”kikkoja” syömisen, juomisen, hygienian ym. suhteen? Vai toimitteko normisti? Onko teillä kaikki insuliinit koko matkan ajalle mukana, vai ostatteko matkan varrelta? Selvittelittekö etukäteen jostain vastaavuudet? Entä jos ne varastetaan/pilaantuvat tms? Onko teillä mukana omat neulat ym. jos sairaalaan joutuu? Miten olette varautuneet noin pitkään reissuun diabeetikon osalta muuten? Olisi mielenkiintoista tietää, jos vaikka jossain vaiheessa itse rohkaistuisi lähtemään. Enkä ole varmaan ainoa, joka miettii lähtemistä.

    Ja hirmuisesti onnea, tuuria ja kaikkea hyvää reissullenne!!!

  2. eronen sanoo:

    Meillä ei ollut ruuan tai hygienian suhteen mitään sääntöjä ja kikkoja. Thaimaan ja Vietnamin ruokahygienia on melkoisen hyvää. Kambodzassa olimme varovaisempia. Yritimme valita hieman parempia “varmoja” ravintoloita. Itse sain Koh Samuilla pari tuntia kestävän luultavimmin ruokamyrkytyksen. Diabeetikko sai vastaavan Vietnamissa Hoi Anissa. Sokereissa ei ollut tuolloin häikkää. Pahiten koeteltiin keskimmäistämme, jolla 1,5 päivää lämpöä ja vatsaoireita. Legendaksi on jäänyt, että sairaus tuli Ho Chi Minh Cityn (halvasta) ravintolasta, josta sai ilmaisen oluen, kun osti ruokaa. Lapsen pitsa maistui tosi pahalle. Siinä syötiin kiireessä, kun oltiin lähdössä bussilla Mui Neseen.

    Meillä oli kaikki pistoshoitoon tarvittavat tarvikkeet ja insuliinit mukana. Insuliinia ei saa apteekeista, vaan hädän tullen länsimaalaisten suosimista sairaaloista. Insuliinia oli eri paikoissa, jos vaikka osa jäätyisi kylmäsäilytyksessä. Selvitinme Novo Nordiskilta etukäteen sairaalat, joista saisimme meille tuttuja insuliinejä. Kambodzasta niitä ei saanut, mutta sieltä pääsee autolla kuudessa tunnissa Bankokiin, jossa sairaaloiden taso on länsimaalainen. Vietnamista olisi saanut vain Levemiriä, mutta sillä olisi päässyt Bankokiin.

    Luotimme, että isojen kaupunkien sairaalat ovat hygienisia. Diabetes on Vietnamissa harvinainen, mutta onneksi vatsatautisen diabetikon hengissä pitämiseen riittää insuliini ja jos lapsi ei voi syödä, niin tippaa suoneen.

    Insuliineja vartioitiin siirtymillä tietenkin tarkemmin kuin lompakoita… Kaikki tiedettiin, että jos niille käy huonosti, niin joudumme käymään hakureissulla Bankokissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.